Yhteisöpalvelu Facebookin kasvojentunnistustoiminto huolestuttaa yhä enemmän sekä Euroopan että Yhdysvaltain tietosuojaviranomaisia, kuten myös kansalaisjärjestöjä.
Yhdysvaltain kauppakomissiolle kantelun tehneiden kansalaisaktivistien mukaan Facebook on kerännyt biometristä tietoa ilman käyttäjien lupaa. He pelkäävät, että yhtiö alkaa jakaa tätä tietoa mainostajille.
Viime keskiviikkona yhtiö ilmoitti, että se ei laajenna ominaisuutta esimerkiksi Kanadaan, jossa asenteet yhtiötä kohtaan ovat olleet monia muita maita kriittisempiä.
"Kasvojentunnistus tietosuojan herkintä ydintä"
Facebook on jo ottanut automaattisen kasvojentunnistuksen käyttöön useissa maissa. Se on käytössä myös Suomessa. Ominaisuus on automaattisesti käytössä, ellei sitä erikseen poista käytöstä.
Facebook etsii käyttäjien kasvoja palveluun ladatuista valokuvista ja välittää tunnistamistaan kasvoista käyttäjän Facebook-ystäville viestin, jossa kehotetaan varmistamaan tunnistetun henkilöllisyys.
– Facebookin tekemässä kasvojentunnistuksessa lähestytään aivan tietosuojan ydintä – sitä mikä on ihmisten itsemääräämisoikeus itseään koskevaan tietoon ja siihen miten sitä käytetään, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo.
– Facebook määrittelee jotain uusia ominaisuuksia eikä välttämättä pyydä suostumusta niiltä joilta pitäisi. Tässä on ongelmana se, että kukaan ei oikein osaa etukäteen ajatella, missä kaikkialla kuvat voisivat esiintyä. Kysymys liittyy laajempiin biometrisen tunnistuksen ongelmiin.
Yhteisöpalveluun liittyminen on vapaaehtoista. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Facebookin merkitys esimerkiksi työmarkkinoilla on kasvanut nopeasti. Monet uskovat, että tietyillä aloilla sosiaalisesta mediasta ei voi enää jättäytyä ulos.
Kasvojentunnistus kiinnostaa monia yrityksiä
Kasvojentunnistuksen kaupallisen käytön ensiaskeleita on ottanut mikropiirinvalmistaja Intel hankkimalla viime vuonna omistukseensa kanadalaisyhtiö CognoVisionin. Se on kehittänyt ohjelman, joka kuvaa kaduilla kävelijöitä ja vaihtaa katujen näyttötaulujen mainoskuvia ohikulkijoiden perusteella. Yhtiö ei pyri tunnistamaan kohteiden henkilöllisyyttä ja ilmoittaa hävittävänsä kuvat heti.
Kanadalaislehti The Globe and Mailin mukaan Intel aikoo lähiaikoina tuoda markkinoille palvelun, joka kerää ohikulkijoiden reaktioista, eli esimerkiksi siitä kauanko taulua katsotaan, tietoa hyödynnettäväksi kauppiaiden mainonnassa.
Verkkopalveluita lisääntyvästi tarjoavat Apple ja Google ovat niin ikään kehittäneet omat kasvojentunnistustekniikkansa. Ne ovat olleet Facebookia arempia ottamaan niitä käyttöön. Yhtiöt käyttävät kasvontunnistusta digikuvien hallintaohjelmissa iPhotossa ja Picasassa, mutta eivät avoimissa internet-palveluissa.
Google oli jo ehtinyt kehittää hakukoneen kasvojentunnistukselle. Sillä olisi voinut etsiä internetistä henkilöitä kännykkäkuvien perusteella. Tietosuojaongelmien pelossa yhtiö ilmoitti viime kuussa hyllyttävänsä sovelluksen.
Näiden yritysten tietosuoja-asiat eivät ole kunnossa muidenkaan teknologioiden osalta. Euroopan tietosuojayksikössä tutkitaan parhaillaan kasvojentunnistuksen lisäksi Googlen Android- ja Applen iPhonen käyttäjien luvatonta paikkatietoseurantaa sekä Google Street view -palvelua.
Facebook kertoo kaiken
Ihmiskasvot sisältävät paljon myynnissä ja markkinoinnissa hyödynnettävää tietoa. Jos olet ”Naamakirjassa” – 750 miljoonaan muun käyttäjän kanssa – sinusta tiedetään heti profiilikuvan perusteella ainakin ikäryhmä, sukupuoli, etninen tausta, ja se voidaan yhdistää kaikkeen muuhun sivuston tietoon.
Yhdysvaltalainen Arizona Republic -lehti kirjoittaa tuoreesta tutkimuksesta, jossa Marylandin yliopiston tutkijat testasivat Facebookin hyödynnettävyyttä persoonallisuustesteissä. Tutkijat selvittivät, kuinka hyvin käyttäjän verkoston, harrastusten ja muiden tietojen perusteella voitiin luokitella käyttäjän luonnetyyppi.
Facebook-identiteetti korreloi varsin paljon koehenkilöiden luonteenpiirteiden kanssa, Twitter-viestit jopa vielä vahvemmin. Useat sosiaalisen median yritykset ja myös Yhdysvaltain armeija ovat kiinnostuneet Marylandin tutkimuksista.
"Bilekuva FB:ssä, poliisi oven takana"
Facebook ei halunnut antanut The Globe and Mailille haastattelua aiheesta. Sen viestinnästä kerrottiin, että yhtiö vierastaa ylipäänsä termiä ”kasvojentunnistus”. Parempi nimitys on yhtiön mielestä Tag suggestions -ominaisuus.
Facebook ei pidä "taggaamista” ongelmallisena, koska se on yhtiön mielestä ”opt-in-ominaisuus", jonka saa myös poistettua asetuksista. Opt-in-perustelussa käyttäjän katsotaan liittyneen ryhmään, kun hän lataa kuvan yhteisöpalveluun.
Berkeleyn yliopistossa juuri tehty tutkimus osoitti kuitenkin, että edes valistuneet Facebookin käyttäjät eivät huolehtineet yksityisyyden suojastaan tarpeeksi.
Kanadalaisen tietosuojaviranomaisen Ann Cavoukianin mukaan ihmiset luottavat Facebookiin aivan liian paljon. Cavoukian näkee monia uhkakuvia yhteisöpalvelun ”erittäin herkän informaation” takia.
– Satut menemään bileisiin. Siellä otetaan ryhmäkuva, joka päätyy Facebookiin. Sitten huomataan, että bileissä tapahtui jotain, ja kohta poliisi on ovellasi, Cavoukian sanoo The Globe and Mailissa.
Suuri yleisö saattaisi vielä hyväksyä tämän, jotta murhaaja saadaan kiinni. Entä jos poliisi ryhtyy Facebookin avulla metsästämään pilvenpolttajia tai poliittisia vastustajia jossain autoritaarisessa maassa? lehti kirjoitti.
Lähde:
29.7.2011 06:01
Elina Ranta - Taloussanomat



