emowes_logo_nuolella

Tilinavausohjeet Paypal

Sähköposti Tulosta PDF
Nyt kun varaosasivukin on
vihdoin saatu esille on hyvä varmaan selvittää hieman ulkomailta
tilaamisen saloja. Olet varmasti miettinyt riskejä joita tilaamiseen
liittyy, maksutapojen puutetta tai vaikka tappavan pitkiä
toimitusaikoja? Saattanut jopa jättää tilauksen tekemättä näistä
syistä?


Tässä oppaassa on selvitetty lyhyesti
toimituskuluja, maksutapoja ja tullin toimintaa. Sivulta löydät myös
pikaoppaan jolla pääset alkuun eBay kaupanteossa. Lopusta löydät
vielä sen kaikkein tärkeimmän jota ilman ainakin minun ostokseni
olisivat suurimmaksi osaksi jääneet tekemättä eli Paypal oppaan.
Kansainvälinen kaupankäynti edellyttää vahintään välttävää englannin
kielen taitoa ja täysi-ikäisyyskään ei ole ainakaan haitaksi.



Toimituskulut & -tavat



Ulkomailta tilattaessa tulee ensin ottaa huomioon isommat
toimituskulut kuin Suomen sisällä ja miettiä onko tilaaminen edes
järkevää. Useimmiten on :) Toimituskulut ovat melko samantasoisia
mistä päin maailmaa tahansa kun kyseessä on pienehkö paketti.
Yksittäisitä peleistä selviää yleensä 4-7 eurolla ja paketti tulee
useimmiten suoraan kotiin toimitettuna.



Mitä itse olen ostoksia tehdessä huomannut on että esim. USA:sta ja
Aasiasta pieniä paketteja voi saada todella edullisesti ja nopeasti
toimitettuna. Hiljattain vastaanotin HongKongista Airmail paketin
joka saapui neljässä (!) päivässä ja hintaa tuli vain n. 4€. Airmail
(eli lentoposti) onkin useimmiten  
hinta/nopeus/turvallisuus-suhteeltaan paras vaihtoehto.



Eri toimitustavat ja kokonaiskulut kannattaa kuitenkin aina kysyä
myyjältä ennen ostopäätöstä. Varsinkin isompien pakettien kohdalla
kulut saattavat vaihdella paljonkin. Jotkut huutokauppamyyjät ja
peliliikkeet perivät pelkän toimitusmaksun mutta osa taas perii
lisäksi käsittelymaksuja jotka joskus saattavat olla naurettavankin
isoja summia.



Postikulut USA:sta
-

Postikulut Saksasta
-
Postikulut
Suomessa

-
Valuuttamuunnin
 



Maksutavat



Luottokortti on aina luottokortti ja jos sellaisen
satut omistamaan, hyvä niin. Alla on selvitetty muita keinoja kun
luottokorttia ei ole saatavilla.



Aina kannattaa ennen
ostopäätöstä kysyä myyjältä mitkä maksutavat tämä hyväksyy ja
peritäänkö jotain ylimääräisiä kuluja.
Kaikkiin Euroja käyttäviin maihin onnistuu ilmainen
EU-tilisiirto. Ohjeet tähän löytyy nettipankkien ohje-sivulta.
Käytännössä mitään muuta eroa ei tavalliseen Suomen sisäiseen
tilisiirtoon ole kuin että maksu ohjataan käyttäen IBAN ja BIC
(Swift) koodeja. Maksun siirtyminen kestää toiseen EU-maahan n. 3-5
arkipäivää.



€-maiden ulkopuolelle maksettaessa ehdottomasti kätevin tapa on
Paypal.
Asiasta lisää ja nopea tilinavaus-ohje alempana. Itse olen aina
pyrkinyt käyttämään Paypalia vaikka ilmainen tilisiirto olisikin
mahdollinen. Yksinkertaisesti sen helppouden ja nopeuden takia.



Bidpay on
hieman samantapainen palvelu mutta tästä ei ole omaan kokemusta
joten en sitä pysty suosittelemaan. Bidpay lähettää puolestasi
maksun vastaanottajalle maksuosoituksena/sekkinä. Ainakin
periaatteessa Paypal siis kuulostaa turvallisemmalta ja nopeammalta.
Joskus voi kuitenkin käydä niin että myyjä ei hyväksi Paypal siirtoa
ja Bidpay saattaa tällöin olla varteenotettava vaihtoehto.



Vanha kunnon "Rahat kirjeessä"
tekniikkakin toimii edelleen ja useat huutokauppamyyjät sen
hyväksyvätkin mutta en todellakaan tätä suosittele jos jokin yllä
olevista vaihtoehdoista on mahdollinen.  



Tulli



USA:sta tai muualta EU
Tullialueen ulkopuolelta ostaessa tulee ottaa huomioon myös verot ja
tullimaksut jotka peritään kaikista yhteisarvoltaa (tavara +
postikulut) yli 38euron lähetyksistä. Näin siis kun kyseessä on
esimerkiksi videopeli. Esimerkiksi kirjoilla on matalampi
arvonlisävero. Tulli siis kirjoittaa laskun vain kun sen loppusumma
on enemmän kuin 10€. Alle 38euron lähetyksistä ei peritä
veroa/tullia, tosin saatat joutua käymään tullin toimipisteessä
todistamassa sisällön arvon. Jos/kun saat hakuilmoituksen Tullilta
niin ota mukaan kuitti (paperilla) josta näkyy selkeästi tavaran arvo ja
henkilöllisyystodistus.

Lisätietoa saa tullin sivulta
.





 





 





 



Paypal-pikaopas



Paypal on eräänlainen online-maksunvälityspalvelu
jonka kautta saat siirrettyä rahaa lähes mihin päin maailmaa tahansa
pelkän sähköpostiosoitteen perusteella. Paypal:n etuja ovat
helppous, edullisuus, turvallisuus (vaikka tästä kyllä kuulee
muitakin mielipiteitä) ja se että et tarvitse luottokorttia.
Maksaminen on ilmaista mutta rahan vastaanottamisesta Paypal ottaa
pienen välityspalkkien.



Paypal tilin voit siis avata myös tavallisella Visa
Electron
-pankkikortilla. Toki luottokortinkin rekisteröiminen
onnistuu mutta Paypalin etuna on juuri se että luottokortitonkin voi
maksaa ulkomaille. Ainakin Sampon ja Nordean Electron kortit saa
rekisteröityä ongelmitta. Osuuspankin kortin kanssa olen kuullut
olevan ongelmia.  



Paypal:n käyttö on erittäin turvallista kunhan
käytät ostoksia tehdessäsi omaa järkeäsi. Älä tee ostoksia
epäilyttävän näköisiltä nettisivuilta tai huonopalautteisilta
huutokauppamyyjiltä. Älä kerro salasanaasi kenellekään, edes Paypal
itse ei sitä sähköpostilla sinulta kysy IKINÄ. Vaihda salasanaa
usein ja tyhjennä selaimesi välimuisti aina käytön jälkeen. Älä
vastaa epäilyttävän näköisiin sähköposteihin tai seuraa linkkejä
joiden kohteesta et ole varma. Liikkeellä on myös paljon todella
aidon näköisiä valesähköposteja ja Paypal-sivuja joten ole tarkkana
mihin salasanasi syötät.



Paypal:n hyväksyviä liikkeitä on pelkästään

Paypal:n sivulla
listattu yli 42000. Myöskin
eBay nettihuutokaupassa lähes
jokainen myyjä hyväksyy Paypal-maksun. Itse olen tehnyt satoja
Paypal siirtoja ilman suurempia ongelmia.



Sitten tiliä avaamaan ->





  1. Hanki tili Samposta tai Nordeasta Visa Electron
    -kortilla varustettuna jos et sellaista vielä omista





  2. Nordean Electron -kortin verkko-ominaisuus pitää
    aktivoida verkkopankissa jotta maksuja pystyisi netissä
    suorittamaan, ilman aktivointia kortti ei Paypalin kanssa toimi.
    Lisätietoa

    Nordean nettisivulta
    . Sampon Electron toimii ilman
    aktivointia.





  3. Mene osoitteeseen
    https://www.paypal.com/
    . Paypal sivun osoitteen alku
    on aina
    https://www.paypal.com/.
    Jos se on jotain muuta, olet valesivulla jolla koitetaan saada
    kalastettua salasanasi.





  4. Paina sivun ylälaidasta "Sign Up" linkkiä





  5. Valitse "Personal Account". Tämä on yleensä
    paras vaihtoehto peruskäyttäjälle. Valitse vielä
    tiputusvalikosta "Finland"





  6. Nyt voit syöttää henkilötietosi. Käytä
    toimivaan, mielellään EI-ilmaissähköpostiosoitetta. Kaikki
    yhteydenpito ja maksut tapahtuvat tämän sähköpostisoitteen
    kautta  





  7. Lue käyttöehdot ja hyväksy rekisteröinti
    painamalla "Sign Up"





  8. Nyt sinun tulisi saada sähköpostiviesti jossa
    olevaa "Click here to activate your account " linkkiä painamalla
    saat tilisi avattua. Syötä salasanasi kun sitä kysytään
    avautuvalla sivulla.





  9. Tämän jälkeen tulee vielä syöttää tili- ja
    korttitiedot. Tämä tapahtuu klikkaamalla "Profile" linkkiä





  10. Syöta ensin tilitiedot painamalla "Bank account"
    linkkiä. Voit valita joko "Checking" tai "Savings" tilityypin,
    tällä ei tietääkseni ole mitään merkitystä. Tilinumerokohtaan
    (Account Number) tulee syöttää Electron -korttiin liitetyn tilin
    tilinumero kokonaisuudessaan ilman väliviivoja tai välejä.
    Muiden kohtien tulisi olla melko itsestäänselviä





  11. Tallenna tiedot painamalla lopuksi "Add bank
    account"





  12. Tämän jälkeen voit syöttää korttisi tiedot
    painamalla Profile-sivulla "Credit Cards" linkkiä.





  13. Jos olet syöttämässä Electron -kortin tietoja
    niin valitse korttityypiksi "Visa". Card Number kohtaan tulee
    kortin etupuolella oleva 16-numeroinen luku. Expiration Date
    kohtaan tulee kortin viimeinen käyttöpäivä joka löytyy myöskin
    kortista. Card Verification Number löytyy kortin takaa, syötä
    luvun 3 viimeistä numeroa. Paina "Help finding your Card
    Verification Number" linkkiä jos et löydä numerosarjaa. Syötä
    vielä laskutusosoite.





  14. Varmenna tili (Verify Account)





  15. Tililtäsi veloitetaan nyt pieni summa ($1.95)
    jotta tiedot saadaan varmennettua. Kun rahat siirtyvät tililtäsi
    (kestään. 3-5 arkipäivää), näet tiliotteesta nelinumeroisen
    koodin (Membership Number). Koodin voit syöttää "Complete
    Account Verification" kohdasta





  16. Jos tiliotteessa ei koodia näy niin soitto
    luottokuntaan ja kysy Paypal koodia niin todennäköisesti
    ymmärtävät heti mistä on kysymys.





  17. Valmista! Paypal tilille ei tarvitse erikseen
    siirtää rahaa vaan maksut kulkevat suoraan pankkitililtäsi.
    Kokeile ensin ostoksia pienemmillä summilla
    ja tee isompia
    hankintoja vasta  kun käyttö alkaa sujua ja olet tehnyt
    muutamia onnistuneita kauppoja.





Kannattaa lukea vielä Paypal:n sivulta tarkempia
käyttö- ja turvallisuusohjeita. Itse maksaminen on erittäin helppoa.
Yleensä myyjä lähettää sinulle sähköpostilla laskun jonka kautta
maksu onnistuu. eBaystä ostettaessa maksu onnistuu huudon päätyttyä
myös suoraan kohteessa olevaa linkkiä seuraamalla.





 



 

 
Webdesing Sisällöntuotantoa Järjestelmät Markkinointi Tukipalvelut Hankinnat
Kotisivut Kuvienkäsitelyä Verkkojulkaisu www-mainonta Pikatuki Tietokoneet
Verkkokaupat Tekstiä ja tarinaa Verkkokauppa Google mainonta
Atk-tuki Kannettavat
Mobiilisivustot
Oikoluku Projektinhallinta Hakukone optimointi Lähituki Oheislaitteet
Esitteet Puhtaaksikirjoitus Laskutusjärjestelmä Sähköpostimainonta
Koulutus Mobiililaajakaista
Mainokset Päivitykset Portaalit
Neuvonta Laajakaista
Logot Sihteeripalvelut Maksupainikkeet Kuituyhteydet
Visa, Osamaksu ym.
Verkkotunnukset Palvelintilaa Sähköpostit Sivusi.fi -tuotteet Suosittelemme
Linkkejä
Rekisteröinti ja uusinnat Webhotelli -palvelut Avaukset ja asennukset Nettisivusi
.fi verkkotunnukset Yrityksen kotisivut Yrityksille Nettikauppasi

.com verkkotunnukset Tietokannat Yhdistyksille Palvelintilasi

.eu verkkotunnukset Yksityisille Nettiosoitteesi

muut verkkotunnukset Outlook Hosted Mail Mainoksesi